| |||||||||||
|
Tuotehaku
|
Categories UutisetUutiset
Julkaistu: 26.8.2010 14.13. Julkaisija: Admin
Roland V-Drums teemapäivä 30.9.2010 Tornion Musiikissa!Roland V-Drums -teemapäivä 30.9.2010 klo 12.00=>
Tule tutustumaan Rolandin TD-20KX-settiin ja osallistu samalla kilpailuun,
jonka pääpalkintona on 1.500€ arvosta vapaavalintaisia Roland/BOSS-tuotteita.
Roland V-Drums Contest 2010 on kilpailu kaikille rumpujensoitosta kiinnostuneille. Aiemmin kisaa
on jo käyty esimerkiksi Kanadassa, Saksassa ja Brasiliassa. Tänä vuonna kisataan mm. Suomessa ja
USA:ssa. Kilpailun alkukarsinnat suoritetaan YouTube-videoiden perusteella ja raadin valitsemat
soittajat kutsutaan marraskuussa Helsingissä pidettävään loppukilpailuun.
Kilpailuun osallistuminen on helppoa, sillä kuvaamme tarvittaessa kilpailuvideosi Roland V-Drums
-teemapäivän aikana.
Suomen V-Drums Competition 2010 -kilpailun voittaja saa 1.500€ arvosta vapaavalintaisia
Roland/BOSS-tuotteita. Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Roland/BOSS-tuotepalkintoja.
Lisätietoa kilpailusta: www.roland.fi
Tutustu V-Drums-päivän aikana myös Rolandin TD-20KX-settiin. Setin soundit ja paranneltu dynamiikka
takaavat ylivertaisen luonnollisen ja mahtavan soittokokemuksen. TD-20KX on myös todellinen
katseenvangitsija, joka on stagella kuin kotonaan.
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 23.8.2010 14.02. Julkaisija: Admin
Eastone Prokit 8Saimme erän Eastone Prokit 8 sähkörumpuja! Rajoitettu erä on nyt myynnissä hintaan 299€ . Tule, näe, koe ja osta omasi!
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 23.8.2010 14.00. Julkaisija: Admin
Tornion Musiikki facebookin ihmeelliseen maailmaan!Löydät nyt Tornion Musiikin sivut myös Facebookista. Kopioi tästä osoite http://www.facebook.com/pages/Tornio-Finland/Tornion-Musiikki-Oy/146949411990194 tai etsi sivusto Facebookin hakutoiminnolla.
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 21.6.2010 15.58. Julkaisija: Admin
GenelecNyt saat kauttamme myös erittäin laadukkaat kotimaiset Genelec - aktiivikaiuttimet. Esillä liikkeessä on tällä hetkellä 8020- pari ja lisää tulee myöhemmin. Tule kuuntelemaan ja pyydä samalla tarjouksemme haluamistasi kaiuttimista!
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 9.6.2010 08.05. Julkaisija: Admin
Laadukkaat WINCENT -rumpukapulat Tornion Musiikista!Lisäsimme kapulavalikoimaamme laadukkaalla ruotsalaisella WINCENT -merkillä! PURE SWEDISH POWER!! Käyttäjinä mm. Mikkey Dee (MOTÖRHEAD), Dan Cornelius (Danko Jones), Daniel Erlandsson (Arch Enemy), Aki Hakala (The Rasmus), Bengt Lagerberg (The Cardigans), Robban (The Hellacopters).
http://www.wincent.se/
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 4.6.2010 14.57. Julkaisija: Admin
Klarnan maksutavat käyttöön!Maksutapavalikoimamme on laajentunut. Nyt voit valita maksutavaksesi myös Klarna Laskun ja Klarna Osamaksun, Lisätietoja löydät toimitusehdoista sekä osoitteesta www.klarna.fi
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 1.6.2010 11.11. Julkaisija: Admin
Rumpusoolokilpailu 2010!www.rumpusoolokilpailu.fi
Rumpusoolokilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa, mutta silti palkinnot
ovat huippuluokkaa ja tuomarit Suomen kirkkainta kärkikaartia, millä
mittarilla tahansa mitattuna.
Rumpusoolokilpailu nivoo yhteen kaikenlaisen toiminnan rumpujen ympärillä.
Tässä kilpailussa voit yhtä hyvin pärjätä niin teknisellä suorittamisella,
meiningillä, rumputeoksella, esiintymisellä, show-taidoilla, huumorilla…
Parhaiten varmasti vakuutat tuomarit joidenkin näiden yhdistelmällä.
Kilpailun ohjeet löydät osoitteesta www.balbex.fi
Sivusto on avattu. Nyt joukolla kaikki kuvaamaan ja lataamaan omaperäisiä
rumposoolovideoita. Näiden palkintojen takia kannattaa jo vähän nähdä
vaivaakin.
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 14.4.2010 13.35. Julkaisija: Admin
Gretsch - kitarat nyt Tornion Musiikista!Nyt saat myös maineikkaat Gretsch- kitarat kauttamme! Tule tutustumaan!
Lue koko julkaisu
Julkaistu: 31.3.2010 11.24. Julkaisija: Admin
DB TechnologiesTornion Musiikki on liittynyt DB Technologiesin jälleenmyyjärinkiin! Meiltä saat nyt DB Technologiesin tuotteet edullisesti päivän hintaan!
Katso myös: www2.livenation.fi sekä http://www.dbtechnologies.com/
Lue koko julkaisu
Lisätietoja::
DB Technologies
Julkaistu: 29.3.2010 15.58. Julkaisija: Admin
Tornion Musiikki Pearl- Vision Dealeriksi!Tornion Musiikki on uudella Pearlin jälleenmyyjälistalla nyt Vision- Dealer. Lisätietoja SMI-musicin sivuilta.
http://www.smi-music.com/
Lue koko julkaisu
Lisätietoja::
Pearl Vision-dealer
|
Ostoskori
Ostoskorisi on tyhjä
Kirjaudu
|
|||||||||
| |||||||||||